Ihana kääretorttu pavlova

Ihana kääretorttu pavlova

Valmistusaineet

Pohja:

150 g huoneenlämpöistä voita 
1 ½ dl hienoa sokeria
4 keltuaista
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl maitoa tai kermaa

Marenki:

4 valkuaista 
2 dl sokeria 

Lisäksi:

3 dl kermaa
250 g tuorejuustoa
vanilijasokeria
sokeria 
tuoreita marjoja 
syötäviä kukkia

 

Valmistusohje

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi. Lisää keltuaiset yksitellen voi-sokerivaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sekä maito vuorotellen taikinan joukkoon varovasti nostellen. 

Voitele leivinpaperi ja jauhota esim. vehnäjauhoilla. Jaa taikina tasaisesti leivinpaperin päälle ja jätä odottamaan marenkia. Vaahdota valkuaiset ja sokerit kovaksi, kiiltäväksi vaahdoksi. Levitä valkuaissokerivaahto pohjataikinan päälle tasaiseksi hunnuksi.

Paista 175 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin. 

Tee tässä välissä kerma-tuorejuustoseos. Notkista tuorejuusto sekoittamalla ja lisää joukkoon vatkattu kerma. Lisää sokerit maun mukaan. Lisää jäähtyneen kakun päälle suurin osa kermaseosta ja haarukalla hieman muussatut mansikat. Rullaa kakku leivinpaperin avulla käärölle ja lisää vielä päälle kermaseosta. Koristele marjoilla, hedelmillä ja syötävillä kukilla. Tällä kertaa kakussa käytettiin mansikoiden ohella persikoita, nektariineja ja aprikooseja.