Ajankohtaista

25.5.2022

Nyt tarjolla Lassen Luomu -tuotteita

 KULMALAN PUUTARHA

Kulmalan Puutarhan kotimaiset Lassen Luomu -tuotteet ovat puhtaita ja turvallisia. Lassen Luomu -tuotemerkkimme takaa löydät raikkaat salaatit, kurkut, tomaatit ja yrtit. Puutarha on ollut vahvasti mukana kehittämässä kotimaista luomutuotantoa alusta asti. Luomuviljelyalkoi jo vuonna 1996.! 

Kulmalan Puutarhojen historia ulottuu aina vuoteen 1977 asti, kun Lasse Kulmala aloitti tomaatin kasvihuoneviljelyn Perniössä. 

Lassen Luomu aloitti salaatin luomuviljelyn tyhjästä, sillä Suomessa ei vielä oltu viljelty vastaavaa. Nykyään puutarhassa viljellään ruukku-, tammenlehti- ja jääsalaattia ympäri vuoden. Luomusalaatit kasvavat omissa kasvihuoneissaan erillään kirsikkatomaateista ja kurkuista, sillä salaatti tarvitsee hieman viileämmät olosuhteet. Kaikki luomusalaattimme pussitetaan käsin. Luomusalaatit kasvavat omassa ruukussaan kylvöstä aina kotiin asti. Luonnonmukaisesti viljeltynä kaikki ravinteet ovat valmiina suuressa ruukussa, eikä kasvu tarvitse kuin tasaisen lämmön ja säännöllisen kastelun. Suuren ruukun ansiosta luomusalaatit ovat tanakoita, säilyvät kauemmin ja jatkavat kasvua myös kotona, kunhan muistaa kastella ruukkua.  Salaatit voi istuttaa ulos kasvimaalle.


Tammenlehtisalaatti on värikäs lisä, vaikka ihan pöytäsalaattiin. Ruukkusalaatti toimii hyvänä peruspohjana minkälaiselle salaatille vaan. Jääsalaatti on rapea ja raikas valinta vaikka hampurilaisen väliin.
Saatavana myös salaattimix-laatikko, jossa yhteensä 6 kpl salaatteja, kaksi jokaista.

Luomusalaatit voi säilyttää jääkaapissa omassa ruukussaan +2 … +5 asteessa, mielellään alkuperäisen suojamuovinsa sisällä. Säilytysaikaa voi pidentää lisäämällä puhdasta vettä ruukkuun. Puhdista salaatit ennen käyttöä.

Runsaat ja riittoisat luomuyrtit kasvavat samoissa olosuhteissa kuin salaatit. Yrtit tulivat valikoimaan 2000-luvun alkupuolella, niiden viljelyn aloittaminen olikin suhteellisen yksinkertaista, koska yrteille kelpaa samat viljelymenetelmät kuin salaateille, tosin pienenpienin poikkeuksin.


Luomupersilja on maultaan pehmeän aromaattinen ja sopii useisiin ruokiin makua tuomaan. Luomubasilika sopii voimakkaan makunsa ja tuoksunsa ansiosta moniin ruokiin, kuten salaatteihin, pizzaan ja pastoihin. Tilli on raikkaan tuoksuinen ja mieto yleisyrtti. Se on yksi vanhimmista maustekasveista ja kuuluukin jokaisen keittiön perusmausteisiin. Saatavana myös salaattimix-laatikko, jossa yhteensä 6 kpl salaatteja, kaksi jokaista.

Luomuyrtit voi säilyttää jääkaapissa omassa ruukussaan +2 … +5 asteessa, mielellään alkuperäisen suojamuovinsa sisällä. Säilytysaikaa voi pidentää lisäämällä puhdasta vettä ruukkuun. Suosittelemme puhdistamaan yrtit ennen käyttöä.

Kurkku on vaativa vihannes, mitä tulee luomuviljelyyn. Se vaatii muun muassa enemmän lämpöä kuin tomaatit ja salaatit. Hyvältä maistuva luomukurkku vaatii tasaiset kasvuolosuhteet ja tasaisen lämpötilan. Luomukurkut kasvavat vapaasti luonnonmukaisella kasvualustalla, yhteydessä maapohjaan ja suorassa auringonvalossa. Ihanteellisten olosuhteiden ansiosta luomukurkut ovat tiivisrakenteisia, maistuvat maukkailta ja hieman kurkummalle kuin “tavalliset” kurkut. Luomukurkkumme poimitaan ja pakataan käsin löysään pussiin. Tämä ei vahingoita kurkun kuorta kuten muovikalvo, joka pinnoitetaan kuumana kurkun päälle.


Punainen kirsikkatomaatti on se kaikkein perinteisin ja siksi myös suosituin. Luonnonmukaisen viljelyn sekä ihanteellisten kasvuolosuhteiden ansiosta Lassen Luomun punaiset kirsikkatomaatit sekä kesätomaatit erottuvat edukseen rapsakkuudellaan ja makeudellaan, joka tekee näistä tomaateista herkkua myös ihan sormin naposteltavaksi! Luomumix-rasiassa on punaisia, oransseja ja mustia kirsikkatomaatteja. Punaiset kirsikkatomaatit ovat todella makeita ja maistuvat kaikille herkkujen ystäville. Oranssi on hieman punaista miedompi maultaan. Mustille kirsikkatomaateille on ominaista kestävämpi rakenne ja hieman kovempi kuori. Siksi musta kirsikkatomaatti onkin erityisen loistava valinta grillaukseen!

Säilytä huoneenlämmössä, jossa säilyy noin viikon. Pese ennen käyttöä.