Ajankohtaista

17.1.2022

Vuoden vihannes on tomaatti


Vuoden vihanneksen valitsevat Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset Kasvikset ry.

Tomaatti on kasvitieteellisesti marja, jota yleisesti kutsutaan vihanneshedelmäksi sen käytön perusteella. Tomaatit koetaan maukkaiksi, raikkaiksi ja terveellisiksi. Suomalaiset syövät tuoreita tomaatteja noin 12 kiloa vuodessa. Myös tomaattien ulkonäkö ihastuttaa. Peruspyöreitä syömme edelleen eniten, mutta erikoistomaattien kysyntä on ollut kasvussa viime vuosina. Niiden osuus kulutuksesta on jo yli 15 prosenttia. Kokonaiskulutuksesta kotimaisten tomaattien osuus on 60 prosenttia. Suomessa tomaatteja viljellään yli 41 miljoonaa kiloa ympärivuotisesti kasvihuoneissa. 

Tomaatti on jo käyttömääränsä puolesta yksi tärkeimmistä terveyttä edistävistä kasviksista, sillä kasvisten kokonaiskulutuksesta tomaattien osuus on vajaa viidennes. Tomaatin sisältämät vitamiinit, kuidut ja hivenaineet ovat hyödyllisiä, mutta erityisen siitä tekee sen väriaineessa oleva karotenoidi lykopeeni, joka toimii elimistössämme antioksidanttina haitallisia hapettumisreaktioita hidastavana aineena. Sen on tieteellisestikin todettu ehkäisevän sydän- ja verisuonisairauksia ja muun muassa miesten eturauhassyöpää. On myös viitteitä, että tomaatit vähentäisivät myös masentuneisuutta. Parhaiten lykopeeni imeytyy elimistöön kypsennetyistä ruuista, esimerkiksi tomaattipohjaisista kastikkeista. 

Lähde: Puutarhaliitto ry 

Klikkaa gazpachon ohjeeseen