Ajankohtaista

8.3.2021

Erikoisia vihanneksia

Satotukku tuo maahan erikoisia vihanneksia ja juuri nyt on saatavilla mm. merisalaatteja, okraa, kassavaa, edamamea, lootusjuurta, sisholehteä ja taaroa. Monelle nämä ovat tuntemattomia vihanneksia, mutta ovat kyllä tutustumisen arvoisia.

Keittobanaani
Keittobanaani eli jauhobanaani on kulmikas, suurempi ja miedomman makuinen kuin meille tuttu banaani. Se on väriltään vihreänkeltainen tai punaruskea. Tätä banaania ei syödä raakana vaan se keitetään, paahdetaan uunissa tai pannulla. Keittobanaania käytetään perunan tavoin. Sitä käytetään erilaisissa keitoissa ja muhennoksissa sekä curryn kanssa. Vinkki! Leikkaa keittobanaanista mahdollisimman ohuita viipaleita kuorineen ja friteeraa kuumassa rypsiöljyssä noin puoli minuuttia per puoli. Kuivaa talouspaperilla ja mausta suolalla tai chilisuolalla.

Okra
Ulkomuodoltaan kulmikas okra on kotahedelmä ja luultavimmin kotoisin Afrikasta. Pienen vihreän palkohernettä muistuttava okran sisällä on syötäviä siemeniä ja kasvilimaa. Okran maku on mieto ja Okran voi syödä kuorineen sellaisenaan salaateissa. Kasvilima tekee siitä saostajan, joten se toimii keittoihin ja pataruokiin lisättynä perunajauhon tapaan. Okra toimii myös lisukkeena, jolloin sen voi keittää muutamia minuutteja suolavedessä.

Lootusjuuri
Lootusjuuri on tuhansia vuosia vanha raaka-aine kiinalaisessa keittiössä. Ruoanlaitossa lootuksesta käytetään sen kasvava maajuuri. Juureksen kuori on tumma, malto vaalea ja reikäinen. Kun juuren palat leikataan irti toisistaan ja kuoritaan, ne tulee käyttää parin päivän sisällä, sillä kuorittu lootusjuuri tummuu hyvin nopeasti. Maultaan lootusjuuri on miedon makea ja rakenteeltaan rapea. Tuoreessa lootusjuuressa on myös kasvilimaa. Säilytä kuten perunaa. Lootusjuurella on todettu olevan painoa alentava vaikutus ja se säätelee tehokkaasti elimistön rasvakoostumusta.

Kassava
Kassava eli maniokki on kotoisin Etelä-Amerikasta ja kuuluu pensaskasveihin. Kassavaa on viljelty noin 5000 vuotta ja se on ollut monien alkuperäiskansojen pääravinnonlähde ja on edelleen suosittu ruoka-aine tropiikin maissa. Kassavan mukulat kasvavat hauskasti nipussa maan alla ja ovat maultaan hyvin mietoja. Kassava on pinnalta ruskean värinen ja sisältä valkoinen. Keitettäessä sisus muuttuu keltaiseksi. Kassava on hyvä A-vitamiinin ja kalsiumin lähde.  Sitä käytetään perunan tapaan. Se voidaan keittää, paistaa, höyryttää, grillata, soseuttaa, tehdä sipsejä tai lisätä patoihin. Kassava kuoritaan ja puumainen ydin poistetaan, minkä jälkeen kasvi kypsennetään huolellisesti keittämällä tai paistamalla. Keitinvesi on heitettävä pois, sitä ei saa käyttää ruoanlaittoon. Myös pakastettu kassava on käsiteltävä samalla tavalla. Raakaa kassavaa ei saa syödä.

Edamame
Edamamet ovat nuoria soijapavun palkoja. Japanilaisessa keittiössä suositut edamamet sopivat alkupalaksi ja naposteluun. Soijapavuissa on runsaasti proteiinia ja B-, K- ja E-vitamiinia. Tuoreet edamamet on ensin pestävä ja keitettävä suolavedessä 8-10 min. kypsiksi. Valuta ennen syöntiä ja jätä kuoret syömättä. Tee papujen kanssa erilaisia kastikkeita, lisää salaatteihin tai paista parmesaanijuuston kera.

Enokit
Pitkävartisella enokilla eli talvijuurekkaalla on pienen pieni lakki. Hauskan näköinen sieni on hyvin suosittu varsinkin Japanissa ja Koreassa. Enoki on puu, jonka rungon päällä sieni kasvaa kauniina ryppäänä. Enokin maku on mieto ja se sopii sellaisenaan salaatteihin, itämaisiin keittoihin tai sienet voi paistaa pikaisesti pannulla ja lisätä leivän päälle. Sienet ovat terveellisiä. Ne sisältävät mm. A-, B- ja D-vitamiineja ja niiden rasva- ja kaloripitoisuus on erittäin matala.