Viinirypäle

Viiniköynnös on yksi maailman tärkeimpiä hedelmäkasveja. Rypäleet ovat olleet osa ihmiskunnan gastronomista historiaa kauemmin kuin mitkään muut hedelmät. Rypäleiden arvellaan olevan kotoisin Kaukasukselta. Niiden viljely alkoi tiettävästi noin 4000 eKr Lähi-Idässä ja Lounais-Aasiassa, mistä se levisi länteen. Viinirypäleet ovat viikunoiden ja oliivien ohella Välimeren alueen tyypillisimpiä hedelmiä. 

Monipuolinen viinirypäle

Rypälelajikkeita on luultavammin yli sata. Tiettyjä lajikkeita viljellään vain viinin valmistusta varten, toiset taas ovat tarkoitettu syötäviksi. Jotkut lajit kuivataan rusinoiksi, korinteiksi tai suklaarusinoiksi. Käytännössä rypäleet jaetaan kuoren värin mukaan vihreisiin ja punasiin rypäleisiin. Vihreät rypäleet ovat kelta-vihreitä, kun taas punaiset ovat syvän punaisia. Väri ei kuitenkaan ulotu kuorta syvemmälle ja hedelmäliha on aina läpikuultavaa.

Joidenkin rypäleiden kuoret ovat luonnostaan kiiltäviä, lähes vahamaisia, kun taas toisten pinnalla on puuterimaista härmää. Viinirypäleitä on sekä kivellisiä että kivettömiä lajikkeita, joista jälkimmäiset ovat lisänneet suosiotaan, joskin niissä on vähemmän tanniinia ja siten myös vähemmän makua kuin siemenellisissä lajikkeissa. 

Viinirypäleet poimitaan aina kypsinä ja ne eivät kypsy enää poimimisen jälkeen. Ne sopivat jälkiruokiin, juustotarjottimelle, salaatteihin, vaalea lihaisiin pataruokiin ja kokonaisina kypsennettyihin lintuihin. Lisäksi ne ovat miellyttäviä naposteltavia sellaisinaan. 

Monipuolisesti Satotukusta

Satotukku on Suomen johtava vihannes- ja hedelmätukku. Tarjoamme laajan valikoiman tuoreita vihanneksia, hedelmiä, marjoja, yrttejä ja juureksia ympäri vuoden kilpailukykyiseen hintaan. Meiltä löydät myös Suomen laajimman luomuvalikoiman.  

Viljelijäkontaktimme ulottuvat noin 15:een maahan eri puolille maailmaa. Melkein kaikkia hedelmiä ja vihanneksia on saatavana ympäri vuoden, mutta painotamme toiminnassamme satokausia. Appelsiinia saa aina. Suurin ja lähin Espanjan appelsiinin satokausi kestää tammikuusta toukokuuhun.

Raikkaat, tuoreet vihannekset ja hedelmät ovat Satotukussa sydämen asia. Ammattitaitoinen ja palveluhenkinen henkilökuntamme työskentelee tuottaakseen suomalaisille parhaat, sopivan kypsät hedelmät ja vihannekset.