Chili

Satotukun chilivalikoima on laaja ja chilejä saa nyt myös luomuna! Chilit ovat paprikaa pienempiä, mutta muodoltaan paprikaa muistuttavia, useimmin mausteena käytettäviä kasviksia. Chilejä löytyy montaa tulisuutta jalapenosta habaneroon. Satotukun valikoimiin kuuluu myös chilien miedompi versio suippopaprika.

Kapasiini tekee chilistä tulisen

Chilin polttavan kirpeä maku aiheutuu kapsaisiinista. Kapsaisiinia on hedelmän istukassa eli väliseinässä, jossa siemenet ovat kiinni sekä väliseinien jatkeena olevissa vaaleissa harjanteissa hedelmän sisäpinnalla. Kapsaisiinin määrä vaikuttaa chilin tulisuuteen. Aine vaikuttaa elimistössä lisäten hikoilua, syljen eritystä ja kiihdyttäen ruuansulatusta. Tulisuuteen tottuu chilejä syömällä, sillä kapsaisiini-immuniteetin kehityttyä makuaisti ei enää puudu ja chilistä voi maistaa muutakin kuin tulisuuden, kuten makeutta ja hedelmällisyyttä. 

Chilejä on tulisuudeltaan erivahvuisia

Kuluttajalle tuttu chilien tulisuusasteikko on 1-10 (1 on miedoin ja 10 tulisin). Lajikkeesta, kasvuolosuhteista ja maaperästä riippuen chilin tulisuus voi vaihdella paljon. Ruokaohjeissa käytetään yleisimmin tulisuusasteeltaan luokkaa 2 olevaa chiliä. Mietoja ovat esimerkiksi Hungarian sweet cili ja cherry pepper. Pepperoneja on miedosta keskivahvaan. Dutch chili edustaa keskivahvoja chilejä ja jalopenon maku vaihtelee keskivahvasta tuliseen. Tulisia, voimakkaan makuisia ovat piri piri, serrano ja habanero. Maailman vahvimman chilin titteliä kantaa tiettävästi bhut jolokia. Maku- ja tulisuus erot syntyvät maaperän ja ilmaston vaihteluista / lajike eroista.

Tuoretta chiliä kannattaa käsitellä varoen. Huuhtele käsiäsi chilin käsittelyn aikana ja pese ne lopuksi huolellisesti. Älä pyyhkäise silmiäsi chilikäsin.

Scovillen tulisuusasteikko

Scovillen asteikkoa käytetään myös chilien tulisuuden mittaamiseen. Se on nimetty Wilbur Scovillen mukaan, joka kehitti asteikon vuosina 1910–1912. Alla esimerkkejä tulisuuksista Scovillen asteikolla.

0 Paprika
100-500 Pimento
500-750 Punainen chili
500-1000 Keltainen chili
500-1500 Vihreä chili
500-2000 Anaheim
1000-2000 Pablano
1000-2000 Pasilla
1500-2500 Chilaca
2500-4000 Guajillo
3500-4000 Jalapeno
8000-23000 Serrano
12000-30000 Manzano
15000-30000 Arbel
30000-50000 Cayenne, Tabasco
100000-250000 Chiltepin
200000-350000 Habanero
577000 Red Savina
1000000 Bhut Jolokia
2000000-5300000 Pippurisumutin (käytetään esim. Yhdysvalloissa)
15000000 Puhdas kapasiini
 

Monipuolisesti Satotukusta

Satotukku on Suomen johtava vihannes- ja hedelmätukku. Tarjoamme laajan valikoiman tuoreita vihanneksia, hedelmiä, marjoja, yrttejä ja juureksia ympäri vuoden kilpailukykyiseen hintaan. Meiltä löydät myös Suomen laajimman luomuvalikoiman.  

Viljelijäkontaktimme ulottuvat noin 15:een maahan eri puolille maailmaa. Melkein kaikkia hedelmiä ja vihanneksia on saatavana ympäri vuoden, mutta painotamme toiminnassamme satokausia. Appelsiinia saa aina. Suurin ja lähin Espanjan appelsiinin satokausi kestää tammikuusta toukokuuhun.

Raikkaat, tuoreet vihannekset ja hedelmät ovat Satotukussa sydämen asia. Ammattitaitoinen ja palveluhenkinen henkilökuntamme työskentelee tuottaakseen suomalaisille parhaat, sopivan kypsät hedelmät ja vihannekset.